lauantai 11. elokuuta 2012

Workshopit Jyväskylässä!

Keskiviikkona 22.8 olisi mahdollisuus päästä oppiini Jyväskylässä Ready.Set.Pole!:lla.
Käykää ihmeessä tutustumassa tuntitarjontaan ja varaamassa oma paikka täällä.


Toivottavasti nähdään workshopeissa :)

perjantai 10. elokuuta 2012

10082012

Kaikki jotka ovat käyneet tunneillani useammin ovat varmasti vuosien saatossa huomioineet valkoisen miniläppärini jolle olen tallentunut useat tuntisuunnitelmani ja soittanut musiikkini. Uskollisesti se palvelikin lähes neljän vuoden ajan mutta toissapäivänä totesin, että nyt Minin matkat on matkustettu laukussani ja on aika siirtyä eläkkeelle, kevyempään ja paljon harvempaan käyttöön.

Minin jättämä avoin virka täytettiin kuitenkin jo heti eilen ja valituksi tuli Ipod nano, jonka kanssa yhteistyö lähti sujumaan ihan mukavasti siitä huolimatta, että se on Applen..
Tuntisuunnitelmia tähän ei tarvitse talletella mutta musiikin se toistaa vallan mainiosti ja treenikassikaan ei paina enää juuri mitään sillä se on säälittävän pieni.
Ehkä olikin jo aika sillä puhaltavathan uudet tuulet muutenkin! Helsingin päässä siiryn uuden ja upean Vertical Clubin ohjaajien rivistöön ja täällä Lahdessa omat tunnit pyörivät aina maanantaisin ja torstaisin Mueve Clubilla.