lauantai 9. marraskuuta 2013

No niinhän siinä sitten kävi, että venäytin takareiden heti syysloman alkuun jonka johdosta koko ihminen meni jumiin vasemmasta nilkasta niskaan asti. Kai sitä pitäis pikku hiljaa yrittää ymmärtää ettei ole enää ihan kakskymppinen ja että lämmittelyiden merkitys vaan korostuu vuosi vuodelta. No kantapään kautta ja perse edellä puuhun mennään, se onkin tuttu ja turvallinen tyyli :D

Työt pystyin jalan kanssa hoitamaan mutta omista treeneistä oli pakko luopua ja keskittyä kuntouttamaan jalkaa, joka onneksi vaikuttaisi kuitenkin olevan jo lähestulkoon kunnossa. Äärimmäiset liikeradat eivät ole vielä täysin palautuneet mutta mitään kipua ei jalassa enää tunnu.
Tämä on nyt selkeästi ollut taas tälläinen syksy jolloin sairastelut ja loukkaantumiset seuraavat toinen toisiaan mutta eiköhän se taas tästä.

Muutaman viikon päässä häämöttää jo reissu Istanbuliin ja ajattelin pitkästä aikaa mennä katsastamaan paikallisen tankokoulun. Tasoja ei ollut ihan kovin monia mutta uskon, että aina jää jotain käteen kun käy muiden tunneilla vaikka olisivatkin tasoltaan helppoja. Toisten tunneilla käymisestä  saa myös valtavasti motivaatiota ja inspiraatiota omaan tekemiseen. Pitäisi saada itsensä usemmin myös Verticalille treenaamaan, ehkä kolmen viikon joululomalla?