lauantai 19. lokakuuta 2013

Eilen se tapahtui! Nimittäin russian split suoraan tangolta! Oolalaa, on kyl kantsinut nyt vääntää sen parissa.

Omat treenit oli lähes kolme viikkoa jäissä kun flunssa vaan jatkui ja jatkui mutta nyt onneksi sopivasti loman alkaessa olen jo täysin kunnossa, jee! Loman kunniaksi sain myös soiton pankista, että mun kortin tiedot on kopioitu ja kortti suljetaan ja uusi kortti on haettavissa noin viikon kuluttua. Jep, tosi kivaa.
Kalenteri saatiin kans painoon ja noin kolmen viikon päästä sen pitäisi olla saatavilla. Tilauksia otetaan vastaan täällä ja facebookissa kannattaa myös käydä tykkäämässä.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Niin se vain syysflunssa saavutti minutkin, vieläpä kaiken kiireen keskellä. Näyttelyn avajaisista selvittiin mutta nämä kaksi päivää sen jälkeen olenkin ollut sängynpohjalla nenäsumutteen ja nenäliinojen kanssa.
No nyt on sitten ollut aikaa katsella niitä Pole Art videoita ja suosikeiksi ovat nousseet, yllätys yllätys, Steven Retchless tietenkin! Naisten sarjan voittaja Heidi Coker ja Natalia Tatarintseva.


Siis kuka voi vastustaa orjantappurakruunuista, glitter spandexeihin pukeutunutta Steveniä! No en minä ainakaan. Ja mitä staattisen tangon käyttöä, se kyllä tuntuu olevan monella jenkillä aika hyvin hallussa.


Heidillä taas on niin mahtava oma tyyli, originaaleja temppuja ja hän yllättää pienillä jutuilla koko esityksen loppuun saakka. Ansaitsi kyllä todella voittonsa.


Ja Natalia.. kornista musiikkivalinnasta huolimatta niiiiiin ihana! Mahtava lavakarisma ja mitkä jalat, epäreilua :D Esiintyjä isolla E:llä.

Näissä ja monessa muussakin ko. tapahtuman esityksissä riittää inspiraatiota ja treenattavaa vähintään loppuvuodeksi.

Sain myös itse viime viikonloppuna ulos viimeiset kuvat Pole Artista, jotka löytyvät taas tämän linkin takaa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Jeeees! Russian split on täällä taas! Tuntuu melko varmalta siitä huolimatta, että kerkesin kadottaakin sen joku aika sitten. Saan laskettua käsiä jo paljon alemmaksi kuin aloittaessa, joka tarkoittaa tietysti sitä, että pääsen myös enemmän ulos tangosta. Nyt pitää yrittää integroida tää johonkin pitempään sarjaan tai freestyleen.

Tää valaa muhun uskoa, että joku kaunis päivä myös marion-amber lähtee sujumaan ilman suurempaa kiroilua :D