torstai 28. tammikuuta 2010

Battle of the Pole 2010 First runner-up part.2

Kuvia itse esityksestä.
Kiitos Tuula! Otit taas ylivoimaisesti parhaimmat kuvat :)
Vielä pari Nicci Arosenin ottamaa kuvaa


Näillä näkymin seuraava tankoilutapahtuma tulee olemaan Tanjan järjestämä PoleVibes 6.3.2010. Käykää kurkkaamassa nettisivut, lippuja voi ostaa ennakkoon helmikuun alusta! Koko meidän porukka, kuten Tanja on sivuillaan hauskasti meidät tiivistänyt "maajoukkueeksi", tulee esiintymään tapahtumassa :-)

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Battle of the Pole 2010 First runner-up part.1

23.1.2010 Lauantai aamuna otettiin tyttöjen kanssa suunnaksi Tukholma ja BOTP- kisat. Tapahtuma järjestettiin Berns Salonger:ssa josta otimme myös hotellihuoneen yöksi. Paikka oli aivan mieletön!

Tästä kuvasta voi vähän fiilistellä paikkaa

Saavuimme Ruotsiin jo klo: 8.35 ja Bernsissä olimme noin kymmenen tienoilla, saatiin onneksi heti huone käyttöön ja päästiin ottamaan päiväunet. Klo: 12.00 tavattiin järjestäjät ja muut kisaajat ja saatiin päivän aikataulut. Ylimääräistä aikaa ei juurikaan päivän aikana ollut mutta aina tilaisuuden tullen majoittauduimme koko "Team Finland:n" voimin meidän huoneeseen rauhoittumaan ja viljelemään huonoa huumoria..
Viideltä oli harjoitukset, eli käytiin esitykset siinä järjestyksessä läpi kuin varsinaisessa kisassa ja samalla saimme tuntumaa tankoon. Harjoitukset menivät tietysti tyypillisesti pieleen omalta osalta.

Yhdeksältä illalla alkoi varsinainen tapahtuma ja katsojia oli paikalla ilmeisesti yli 800! Ensiksi oli kittensien sarja jonka jälkeen tuli lionesses. Itse esiinnyin leijonissa kuudentena joten omaa vuoroa sai taas odotella hetken. Ilta oli sujunut yllättävän mukavasti aina siihen asti kunnes omaan esitykseeni oli enää pari minuuttia aikaa.. Juuri ennen H-hetkeä tuli palohälytys ja koko hemmetin paikka tyhjennettiin ainakin osittain. Löysin myös itseni loikkimasta ulkona lumesta sukkasilteni, koska olin lahjoittanut oman avainkorttini Lauran laukkuun ja kengät olin jättänyt hotellihuoneeseen.. Onneksi hälytyksen oli laukaissut savukone joten mitään hätää ei ollut ja tapahtuma jatkui pian.
Viimeisetkin jännityksen rippeet katosi palohälytyksen myötä ja menin suhteellisen rennon mielin lavalle. Hirveitä paineita ei kuitenkaan alun alkaenkaan ollut, sillä olin päättänyt lähteä pitämään kisoihin vain hauskaa, nauttimaan esiintymisestä sekä hyvästä seurasta ja katsomaan kuinka pitkälle se vie. Yllätyksenä sijoituin toiseksi!! Läsnäoloni oli kuulemma tehnyt jälleen vaikutuksen ja ollut peräti parempaa kuin pole artissa. Meidän ihana Ansku meni ja voitti Kittensien sarjan ja Oona vei voiton kotiin leijonissa. Hyvä ME! Alla oma esitykseni.

Meillä oli aivan sairaan hauska reissu ja vatsalihakset on treenattu muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin pelkällä naurulla mutta mitäpä muuta olisi voinut edes odottaa kun lähti näiden neitojen kanssa liikkeelle :)