sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Mun on jo iät ja ajat sitten pitänyt kokeilla vannetanssia ja eilinen oli se päivä kun tein syrjähypyn tankotanssista vannetanssiin.
Ihana Merilei, johon tutustuin muutama vuosi sitten Ofelia marketissa jossa molemmat olimme esiintymässä, tuli vetämään Lahteen Muevelle hooppauksen alkeiskurssin. Kaksi tuntia meni ihan hujauksessa ja ennen kaikkea oli tosi hauskaa. Tuntui kuin olisi omistanut kaksi vasenta kättä ja kolme jalkaa, vähän kuin tankoilua aloittaessa.
Seuraavaksi ajattelin ryhtyä askartelu hommiin ja tehdä itselleni vanteen jolla voi harjoitella kotona. Jäi meinaa vähän hampaankoloon kun chest hooping ei lähtenyt oikein sujumaan :D
Hooppaus voisi olla myös aika oiva lämmittely keino tankoilua varten!

Harmi vain että Merilei karkaa pian Barcelonaan kevättä viettämään ja inspiroitumaan mutta jos vannetanssi kiinnostaa niin kannattaa tsekkailla lisätietoa täältä.