tiistai 27. syyskuuta 2011

Marlo Fisken

Tästä kauniimmaksi ei voi varmasti enää päästä!


Aivan uskomaton. Mikään esitys ei ole pitkään aikaan sykähdyttänyt näin, monesti niistä on tuntunut puuttuvan se joku juttu joka saa mut huokailemaan ihastuksesta. No, tässä on kaikki kohdillaan! Marlon liikekieli on niin pehmeää ja sulavaa, on mielenkiintoisia transitioita ja lattiatyösentelyä. Biisikin on hyvä.

Täydellistä.

27. syyskuuta 2011

Viikonloppu vierähti Helsingin päässä ja lauantai meni työn merkeissä Rock The Polella. Kävin pitkästä aikaa vetämässä pari workshoppia jota lienee kaikki odottaneet aika pitkään, minä mukaan luettuna. Oli aivan mahtavaa nähdä ihanat uudet ja vanhat oppilaat ja nähdä edistys jota on tapahtunut muutaman kuukauden aikana.

Tunnit olivat tasoiltaan 2 ja 3-4, molemmilla tehtiin comboja ja 3-4:lla piiiiiitkiä sellaisia :) Ensi kuussa uudestaan ja tällöin tiedossa tason 3-4 workshop sekä floorwork & siirtymä workshop. Niistä sitten lisää kun saadaan päivämäärä lyötyä lukkoon.

Viime viikkoina olen joogannut melko ahkerasti, kävin myös koulukaverini kanssa tutustumassa Lahden astangajooga saliin, oli mukava paikka ja teki pitkästä aikaa hyvää tehdä harjoitus muiden seurassa. Koko harjoituksen ajan oli todella energinen ja suorastaan kevyt ja lentävä olo.

Loppuun voisi vielä mainita, että meidän Oona kävi koppaamassa Brasiliasta asti itselleen World Cup:n ykkössijan pari viikkoa takaperin!