lauantai 11. elokuuta 2012

Workshopit Jyväskylässä!

Keskiviikkona 22.8 olisi mahdollisuus päästä oppiini Jyväskylässä Ready.Set.Pole!:lla.
Käykää ihmeessä tutustumassa tuntitarjontaan ja varaamassa oma paikka täällä.


Toivottavasti nähdään workshopeissa :)

perjantai 10. elokuuta 2012

10082012

Kaikki jotka ovat käyneet tunneillani useammin ovat varmasti vuosien saatossa huomioineet valkoisen miniläppärini jolle olen tallentunut useat tuntisuunnitelmani ja soittanut musiikkini. Uskollisesti se palvelikin lähes neljän vuoden ajan mutta toissapäivänä totesin, että nyt Minin matkat on matkustettu laukussani ja on aika siirtyä eläkkeelle, kevyempään ja paljon harvempaan käyttöön.

Minin jättämä avoin virka täytettiin kuitenkin jo heti eilen ja valituksi tuli Ipod nano, jonka kanssa yhteistyö lähti sujumaan ihan mukavasti siitä huolimatta, että se on Applen..
Tuntisuunnitelmia tähän ei tarvitse talletella mutta musiikin se toistaa vallan mainiosti ja treenikassikaan ei paina enää juuri mitään sillä se on säälittävän pieni.
Ehkä olikin jo aika sillä puhaltavathan uudet tuulet muutenkin! Helsingin päässä siiryn uuden ja upean Vertical Clubin ohjaajien rivistöön ja täällä Lahdessa omat tunnit pyörivät aina maanantaisin ja torstaisin Mueve Clubilla.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

28072012

Huom. Huom.
Helsingin Kalasatamaan avautuu uusi tankotanssikoulu Vertical Club! Tankotanssin lisäksi lajitarjonnasta löytyy mm. Aerial Yoga.

Nettisivuille pääset tästä. Käykää tutustumassa. Itse suosittelen paikkaa koko sydämestäni, sillä asialla ovat asiansa osaavat ihmiset. Onnea Laura ja Vilja :)

perjantai 27. heinäkuuta 2012

27072012

Huu, sain revittyä itsestäni irti freestyle pätkää pitkästä aikaa. Tuntui haastavalta.
Ei mitään tajuntaa räjäyttävää, eikä mitään HC trikkejä. Jostain on kuitenkin taas aloitettava ja ehkä tämä motivoi treenaamaan taas kovemmin.

Tilaa saisi olla myös enemmän ympärillä, ettei tarvitsisi törmäillä seiniin eikä tarvitsisi niin kovasti miettiä mihin suuntaan minkäkin lattialiikkeen tekee.
Viime aikoina olen myös ollut eritoten enemmän kiinnostunut lattialla luuhaamisesta ja olenkin aika ahkeraan selannut nykytanssi videoita läpi ja kerännyt pölyjä omista nurkista yrittäen matkia ammattitanssijoiden liikkeitä.

Sellaista.

torstai 12. huhtikuuta 2012

12042012

Jade to chopstick

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

11042012

2x self-portrait

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

10022012


TG lift suoraan tangolta onnistui vihdoinkin kunnolla! Ennen se on näyttänyt jokseenkin erikoiselta pyristelyltä mutta nyt tekniikka on kunnossa eikä temppu tunnu edes raskaalta. Tämän kunniaksi voisin pitää peräti pienet hipat jos en olisi kipeä, TAAS.

Parina menneenä viime viikkona kävin sijaistamassa tankotunteja studio Muevella (klik) täällä Lahdessa. Eli jos joku ei vielä tiennyt, niin kyllä tämän harrastuksen aloittaminen on mahdollista myös täällä. Tankoja Muevella on 10 kappaletta ja tunneille otetaan kaksi henkilöä per tanko. Vakkari opena toimii Noora Juppi jonka tausta on sirkuksessa. Joten kaikki kiinnostuneet vaan mukaan :)

Niin ja ignooratkaa tuon videon lopetus, kiitos :)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuoden 2012 ensimmäiset treenit

Treenit menivät juuri niinkuin pitikin sillä peittosin arkkiviholliseni; Russian splitin, finally! Seuraavaksi se pitäisi vain saada tuolta lattianrajasta hieman korkeammalle.

Kamerani on sanonut itsensä irti joten treenivideoiden kuvaaminen on toistaiseksi melko mahdotonta. Eikä kuvien laatukaan päätä huimaa ;) Suutarin lapsilla kun ei ole kenkiä, eikä valokuvaajan avopuolisolla kameraa (saati sitten taitoja käyttää sitä), tiedättehän.

Tämä olisi sitten joululoma treenin saavutuksia
..

..ja tässä nyt vaan teki mieli kiskoa tassua kohti kattoa.

T
äytyy noita jalkoja taas vain venytellä ahkerammin ja ylipäätään treenata reilusti enemmän! Tullut vietetettyä sangen laiska syksy ja vieläpä ihan muiden asioiden parissa kuin tankoilun.

Onnellista uutta vuotta ihmiset :)