keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Tiedote ja kuulumisia



-----------------------------------------------------------------------

Tämän viikon aikana olo on alkanut tuntumaan pitkästä aikaa ihmismäiseltä jo muutaman kuukauden kestäneen sairastelukierteen jälkeen. Onhan tässä tullutkin niistettyä aivoja pihalle sekä yskittyä jo enemmän kuin tarpeeksi. Pitää nyt vielä ottaa tovi rauhallisemmin, ettei taas iske joku jälkitaudin jälkitauti..
Hieman on viime viikkojen aikana tuntunut mökkihöperyys uhkaavaan kun on neljän seinän sisällä oleskellut, parhaimmillaan meni kuusi päivää putkeen (roskat kävin kerran viemässä), kun liikkumisesta seurasi yskänpuuskat jotka eivät tahtoneet loppua kun alkuun pääsivät. Paljon on ottanut päähän (lue: v*tuttanut) ja kunto laskenut.
Olen myös jatkuvasti kiduttanut itseäni katsomalla tankotanssia youtubesta sekä dvd:eiltä. Uusia comboja on tullut kirjoiteltua parin sivun verran treenivihkoon, ompahan treenattavaa tiedossa. Melkoisen varma olen, että handspringiä saa hakea takaisin ja vielä varmempi olen, että twisted grip handspring ei tule vielä hetkeen onnistumaan.


Postitse tuli odotettu MPDA-08 dvd sekä MPD world-05 kisa dvd:t, niistä lisää myöhemmin.

Turhautumistani olen purkanut ompelemiseen sekä vaatteiden tuunailuun = uusia treenivaatteita. Vielä ajattelin tässä väsätä shortsi-haalarin jossa olisi kyljet paljaana.

Vakaa tavoitteeni on kuitenkin olla täysin kunnossa ensivuoteen mennessä ;) En malttaisi odottaa, että pääsen takaisin opettamaan, uusiin isompiin tiloihin!

perjantai 5. joulukuuta 2008

Felix MPDA-08

Löysin youtubesta tänään MPDA-08 voittajan eli Felixin esiintymisen ja jäin täysin sanattomaksi, Felix on yksinkertaisesti vain niin loistava ja painii ihan omassa luokassaan. Onneksi kisa dvd on matkalla kotia kohti jos ko. video ikinä youtubesta katoaa niin voin sitä sitten kotona pyörittää aina uudelleen ja uudelleen.



Felix on myös liittynyt Cirque du Soleil:n riveihin kahdeksi vuodeksi Vegasiin jossa esiintyy sirkuksen sensuellimmassa Zumanity showssa, mikäli jostain sattuisi tulemaan ylimääräistä rahaa niin tiedossa on mihin ne sijoitan..

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Tampereen uuden studion avajaiset + jamit 011108

Tänään lähdimme Lauran, Helin, Merjan ja Outin kanssa Tampereelle Iinan uuden studion avajaisiin ja jameihin. Avajaisissa oli todella paljon ihmisiä käymässä mutta suurin osa kaikkosi ennen jameja ja jäimme jamittelemaan todella pienellä porukalla. Uusi studio oli aivan ihanan tilava ja tunnelmallinen ja tangot neljä metriä korkeat, joten on kyllä riitti tankoa kiivettäväksi!

Jameissa aina tuntuu oppivan jotain uutta, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Vihdoin viimein kahden kuukauden uurastamisen jälkeen onnistuin handspringissä! Ihan loistava fiilis.


Handspring


Bow & arrow tiputus, hiottavaa on, toivottavasti mahtuu tuota omallakin tangolla treenaamaan. Voi kyllä tiukkaa tehdä.


Iguana mount- lunchbox- iguana dismount- spagaati


Lauran ja minun tupla chopperit

Oli kyllä loistava reissu, eipä tule mieleeni parempaa tapaa viettää lauantaita :)

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Suzie Q:n workshopit 251008

Yksi maailman huippu tankotanssijoista ja opettajista Australiasta saapui pitämään meille muutamat workshopit. Minä tietenkin huonoksi onnekseni olen puolikuntoinen mutta jotain jaksoi silti tehdä ja osan aikaa vietin kameran takana. Aivan mielettömän paljon sai taas irti! Paljon erilaisia variaatioita ja transitio liikkeitä! Rakastan kyllä niin suuresti tuota aussien tyyliä. Suzie tuli myös tämän vuoden MPD kisoissa toiseksi!! Youtubesta löysin kuin löysinkin hänen kisa esiintymisensä!



Tässä 2007 vuoden esitys, josta henkilökohtaisesti pidän vielä enemmän




Tässä vielä workshopista vähän materiaalia


Yhteispotretti


Suzie


Suzien ja minun yhteiskopterit, tosin ei niin sulavasti :-)

perjantai 10. lokakuuta 2008

Elbow grip aysha

Kiitokset Tanjalle joka eilen valaisi tätä otetta minulle vähän tarkemmin!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Treenit pyörivällä tangolla

Eilisen illan omistin kokonaan omien juttujen treenaamiselle. Arkisin harvoin kerkeää / jaksaa tuntien pitämisen jälkeen enää itse treenata. Mikä olisikaan siis parempi tapa viettää lauantai iltaa! Pistin tangon pyöriväksi ja päätin, että nyt ei mene pää sekaisin ja saan tanssittua edes yhden biisin. Yllättäen meni kuitenkin kaksi!
Hassua on kuinka liukkaaksi tanko tulee pyörivänä, lienee siihenkin täytyy vain tottua, harmi vain ettei voi esimerkiksi ayshoja tehdä kun pelkillä käsillä on mahdotonta pysyä tällöin kyydissä. Jalat kyllä pitävät, eilen jopa liiankin hyvin = oikean jalan jalkapöytä on palanut useasta kohtaa, nice.

Tässä videot eiliseltä, ensimmäisen loppu ei ole niin sulva kuin oli tarkoitus mutta harjoitus tekee mestarin!







Harvemmin on videoilla ollut mitään mokia mutta kuitenkin muutama on niitä minullekkin sattunut, tämä kämmi sattui eilen kun vauhdin hurmasta sekaisin taivutin kroppaa liikaa jolloin se lipsahti tangon ohi, onneksi sain kädet vastaan! Voisi tuosta kai tarkoituksellakin tehdä kääntymisen mutta tällä kertaa en sellaista hakenut :-)

perjantai 26. syyskuuta 2008



Yksi testikuva tiistailta

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Inspiraation lähteet

Tajusin muutama päivä sitten, etten ole kertaakaan maininnut halaistua sanaa tanssijoista joita ihailen ja jotka inspiroivat minua joten nyt on aika korjata tämä vääryys!

Jo alusta alkaen olen ihaillut Australian MPD -06 voittajan eli Felixin tyyliä, hänen notkeus ja taidot ovat aivan omaa luokkaansa, voisin katsoa hänen voitto rutiinia aina uudestaan ja uudestaan.
Tässä pieni kooste hänen -06 kisojen esityksestä, innolla odotan mitä hän on mahtanut keksiä tämän vuoden MPD kisoihin!



Toinen tanssija joka on ihan lähiaikoina saanut leukani tippumaan lattiaan on Jenyne Butterfly, aivan loistavaa sujuvuutta ja ilman sen suurempaa floorworkia koko homma näyttää tanssilta!




Sitä voi vain toivoa, että joku päivä saisi oman liikehdinnän näyttämään yhtä sulavalta ja liikkeistä toiseen siirtymiset yhtä kauniilta kuin nämä naiset! Hieman taitaa olla työtä tehtävänä :-)

keskiviikko 27. elokuuta 2008

270808

On tullut vietetty hiljaiseloa blogin osalta, vaikka aktiivisesti olen kuitenkin tankoillut. Helsingin toiset pole jamitkin olivat ja menivät tuossa pari viikonloppua sitten ja tässä seuraa materiaalia niistä!

Meillä oli siis kolme eri esitystä, ensimmäisenä Tanjan spinni 2 ryhmä


Toisena esityksenä minun ja Annukan hieman uusittu kevätjuhla esitys



Ja kolmantena Tanjan tek3 ryhmän esitys (minä tässäkin hääräämässä mukana)


Oli todella kivat jamit vaikka olivat tällä kertaa pienimuotoiset.

Nyt työn alla on supermies tiputus ja ilma olkanousujen hiomista, tässä eiliseltä treenivideo joka yllättäen sisältää pääosin näiden treeniä. Supermis tiputuksissa on vielä paljon tehtävää, että saa ne sujumaan sulavasti. Tiputus skorpioniin ei ole vaikea vaan lähinnä on kyse uskaltamisesta, aluksi ainakin itsestä tuntui, että sitähän tullaan naama edellää tankoon.

Pahoittelen noita kamalia välkkymisiä näissä videoideni lopuissa, jotenkin se aina sinne vain tulee vaikka mitä yrittäisi tehdä, kiitos vain huonoille videon käsittely ohjelmille..

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Aysha jaetulla otteella













Ensimmäisessä pätkässä katoaa vielä tasapaino mutta toinen yritys sujuu jo paremmin. Ekasta pätkästä löytyy myös jamilla-perhos kombo johon olen toooodella tyytyväinen! Saan jamillan vihdoin myös pyörimään staattisella tangolla!!



Sain Tanjalta tänään lainaksi Jamillan art of pole dvd:t, volume 1:stä katsoin hieman ja wau miten tarkasti kaikki on selitetty, mikään ei todellakaan jää epäselväksi. Olin myös ratketa onnesta kun extra features osiosta löysin bodyroll treenejä, ihan loistavaa!
Tänään oli myös hyvä päivä spagaatien suhteen, sain viimeinkin takaisin spaguni joka karkasi tuossa kevään aikana sekä onnistuin myös tekemään sen toinenkin jalka edellä! Eikä sivuspagaatiinkaan näyttäisi enää älytön matka olevan, vaikka sille tuntuu kun sitä varten yrittää venyttää. Kiitos kuuluu Bobbin spagaati rutiineille, eipä sitä sarjaa kauaa tarvinnut tehdä, että tuli tulosta.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Haaste ja treenausta

Spin around the pole - foorumilla on menossa haaste- tanssi vähintään 20 vuotta vanhaan kappaleeseen. Minä aloin suunnittelemaan koreografiaa Donna Summerin-Hot stuff biisiin mutta eilen tulin sitten täysin toisiin aatoksiin ja biisi vaihtui Madonnan- Like a Virginiin ja koreografian suunnittelukin jäi. Päätin testata pystynkö improvisoimaan yhden biisin täysin läpi, yleensä siinä käy niin, että jään pohtimaan liiaksi mitä tekisi seuraavaksi ja siitä seuraa vain paikalleen jumahtaminen. Yllätyin positiivisesti, onnistuin!


Musiikki kuuluu tosi huonosti kaiken tuminan ja narahtelun peittäessä sitä , en jaksanut kuitenkaan alkaa säätää musiikkia päälle uudestaan.

Tässä vielä pieni kooste eilisen muusta treenaamisesta



Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa omalle tangolle hääräämään :)

maanantai 14. heinäkuuta 2008

140708

Viime viikolla posti toi dvd:itä ulkomailta! Vertical dance pole workout volume 2, Poletricks 101 ja Advanced pole grooves with Bobbi. Kaikki on tietenkin jo katsottu ja suosikiksi nousi Bobbin dvd.

Vertical dancen dvd:llä oli paljon tuttuja liikkeitä mutta bongasin yhden todella kivan kuperkeikka dismountin jota täytyy kokeilla heti tilaisuuden tullen. Oli todella selvä ja hyvin ohjeistettu dvd noin muuten.

Poletricks 101 oli hieman pettymys, odotin siltä enemmän kun siinä kuitenkin Pantera on vetämässä. Hienoja ja vaikeita temppuja Pantera siinä toki teki mutta toteutuksessa olisi ollut parantamisen varaa. Ensinnäkin kuvakulmat olivat suorastaan kamalia! Liekö kertaakaan Pantera ollut kokonaisena kuvassa, aina oli jotain leikattu pois ja kun kehoitettiin katsomaan jalkojen asentoa niin mistäs ihmeestä katsot kun osa jaloista puuttuu kuvasta. Eniten ihmetystä kuitenkin herätti stringit ja joidenkin temppujen suorittaminen ilman yläosaa.. En tiennytkään, että tisseistäkin saa jotain pitoa tankoon :-D Kai tässä sitten oltiin ajateltu tankoilijoiden miehiä, että heilläkin on sitten jotain katsottavaa kun me naiset analysoimme temppuja. Nauruun repsahdin viimeistään kunnolla kun "kertoja" sanoi: "with your free hand you can slap your ass", Jessenkin ilme oli suhteellisen mainio ja kysyikin, että kuuliko nyt ihan oikein. Tämä dvd ei ainakaan ennakkoluuloja poista tätä lajia kohtaan. Kaikesta huolimatta sain tästäkin irti paljon ja dvd:llä oli tosi hienoja voima komboja joita täytyy kokeilla josko voimat riittäisivät jo niiden suorittamiseen.

Bobbin dvd oli aivan loistava! Temput ja kombot on tosin vain pyörivälle tangolle mutta sitä itseasiassa juuri kaipasinkin. Olen niin hirveän vähän tehnyt tuolla pyörivällä vielä yhtään mitään, että noissa komboissa on treenaamista ja niistä sai paljon ideaa kaikkeen muuhunkin. Olin myös todella positiivisesti yllättynyt, että dvd:llä oli myös floorwork osio, bodyroll treeniä ja muita transitio liikkeitä. Spagaati venyttely osio on myös todella hyvä.

Kotona ei ole viime aikoina kerennyt tangolle, rtp:llä sen sijaan olen roikkunut enemmän ja vähemmän. Viikonloppuna viimeistään yritän päästä kokeilemaan kotonakin kaikkea uutta ja kehittelemään yhden rutiinin loppuun. Olen myös vasenta kättäni yrittänyt pitää hyvänä parin viime viikon aikana, kipeytynyt kämmenestä ihan kuin siellä olisi jotain hermoja pinteessä, tosin kipu yleensä lakkaakin jo seuraavaan päivään mennessä. Olen melkoisen varma, että kipuilu johtuu cradle spinnistä, joten pitänee sitä nyt hetki välttää.

maanantai 30. kesäkuuta 2008

Tankoilun täyteinen viikonloppu

Perjantaina oli tunnit RTP:llä ja lauantaina hypättiin Tanjan kanssa klo: 1506 Tampereelle lähtevään junaan. Perille päästiin hieman ennen viittä, eli oikein sopivasti koska Iinan järjestämät tankojamit alkoivat viideltä. Olin ensimmäistä kertaa käymässä Iinan studiolla ja täytyy sanoa, että ihastuin todella! Studio oli todella viihtyisä. Ihmisiäkin oli kertynyt paikalle kiitettävästi, Tampereellakin ovat ihmiset siis ottaneet lajin omakseen :) Helsingistäkin alunperin piti lähteä useampi ihminen mutta loppujen lopuksi edustettiin Helsinkiä sitten Tanjan kanssa kahdestaan. Oli mielettömän hauskaa tavata taas foorumilaisia ja päästä treenailemaan yhdessä.

Itse sain taas paljon irti, Tanja näytti todella hienon "clik-chopperin" tms, jossa jalat "kolautetaan" yhteen ennen kuin lähdetään pyörimään v-asennossa. Mulla vaan ei meinannut jalat kovinkaan hyvin löytää toisiaan vielä siellä ilmassa :D Vihdoin viimein pääsin myös kokeilemaan komboa jonka näin jonkun tekevän youtubessa: skorpioni --> käsilläseisonta jalat v:ssä --> takaisin skorpioniin. Todella makean näköinen, etenkin pyörivällä tangolla, koska käsilläseisonnasta lähdettäessä takaisin skorppariin saa heilautettua itselleen uudet vauhdit ja näin jää myös pyörimään aika lähelle lattiaa, joka on vaikuttavan näköistä. Jadea treenasin myös paljon loppuillan aikana ja sain sen menemään entistä helpommin sekä löysin kyljestä ja jalastani niin hyvän pidon etten edes tarvinnut kättäkään pitämään jalkaa.. weird. Pitää ottaa taas joka päiväiseen ohjelmaan venyttelyt mukaan, huomaa kuinka sitä on taas jäykistynyt kun on laiskotellut, jadestakin saa siten hienomman, että saa jalat vielä vähän venymään lisää.

Eilen RTP:llä piti olla akrobatia tunti joka valitettavasti jäi pitämättä kun ihmisiä ei ilmestynyt tarpeeksi paikalle. Joten se muutettiin sitten vapaaksi treeniajaksi, siitäkin oli hyötyä ja tuli opittua uusi liike. En tiedä sille nimeä mutta liikkeessä tanko on molempien jalkojen polvitaipeessa (jalat vierekkäin) ja siitä roikutaan pääalaspäin, ilman käsiä. Todella vaikuttava! Kun pääsen / jaksan omalle tangolle kotona otan siitä samantein videokuvaa.

Tänään tiedossa pitkästä aikaa balettia sekä Tanjan tek3 tunti.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

220608

Tuli vietettyä kaupunki juhannus ja lauantai päivä menikin suurimmaksi osaksi tankoillen, kylässä oli Marja joka otti ensimmäistä kertaa tuntumaa tankoon ja meni tosi hienosti! Spinnit lähti sujumaan helposti ja kiipeeminen sujui sisulla ja kyllähän Marja tangolla sitten jo seisoi ilman käsiäkin :)

Tässä on muutama clippi omasta harjoittelusta, oon hirmu tyytyväinen tuohon toukkailuun ylös sieltä brass monkey ja siitä tiputus takaisin tangolle, vielä kun saa tiputuksen vähän hallitummaksi niin tulee siistimmän näköinen kombo.



Juuri kun aloin jo tottua tuohon x-poleen niin eiköhän sieltä alkanut kuulua spinny modella klonk klonk -ääni. Hemmetti, että ärsyttää, tanko ei näyttäisi olevan mitenkään vinossa, eikä ole banaani, on kuitenkin tarpeeksi kireälläkin ja silti melkein aina kun lähtee liikkeelle spinnyllä kuuluu tämä kolahdus, ei mikään kova mutta kuitenkin. No vetäsin tangon sitten paloiksi tänään ja luultavasti pysyykin paloina tiistaihin asti kun on taas aikaa koota se. Huomenna käyn ostamassa wd40 monitoimiöljyä ja tiistaina sitten putsaan, öljyän ja pistän sen takaisin kokoon ja toivon, että se kolahtelu ääni on kadonnut.

Ensi viikonloppuna on jamit Tampereella, odotan innolla, tosi hauskaa taas kokoontua yhteen treenaamaan ja nähdä ihmisiä !

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Death Lay

Tänään Annukan ja Annan kanssa treenatessa uskaltauduin kokeilemaan death layta vihdoin viimein kunnolla. Videolla taitaa olla toinen ja paras yritys kaikista. Vielä kerkeää valahtaa alaspäin ennenkuin saa jaloilla kunnon puristuksen tankoon. Ensi kerralla täytyy yrittää saada jalat ja peppu mahdollisimman lähelle kattoa.

Tässä samalla Annukan erikoisia kuvauskulmiakin :)

maanantai 9. kesäkuuta 2008

RTP:n kevätjuhlat

Tulivat ja menivät nopeasti. Oli mielettömän hauskaa ja kivaa. Ensimmäistä esitystä jännitti paljon, toinen kerta oli jo huomattavasti helpompi ja varmempi. Tanko oli myös yllättävän hyvä, koska ajattelin sen olevan ihan painajainen. Kaikki esityksen tallentuivat myös kameralleni ja jaan ne nyt täällä.

Ensimmäisenä esiinnyimme minä ja Annukka ja kappale on Sweet little pussycat



Meidän jälkeen vuorossa olivat Aura ja Selja Madonnan kappaleella



Kolmantena esityksenä oli Annan Pink panther soolo



Annan soolon jälkeen, Sanni, Annukka ja Anna esittivät Tanjan tekemän Fantasy koreografian



Viimeinen esitys oli täysi yllätys itse esiintyjällekkin, Johanna päätti esiintyä noin 10 min varoitusajalla. Johanna on Suomen ainoa ellei koko maailman ainut naispuolinen tolppa-akrobaatti ja tekee todella vaikuttavia temppuja! En malta odottaa, että pääsen kesällä hänen tunneilleen joissa käytetään päällystettyä tolppaa sekä normaaleja tankoja. Valitettavasti kameran muistikortti ilmoitti olevansa täysi juuri hieman ennen Johanna esityksen loppua joten se jää uupumaan mutta kuitenkin, enjoy!



Olha ja Maria myös julkistivat minut ja Auran "vapaiksi oppilaiksi" tms. Nolottaa myöntää, että innostuin niin älyttömästi, että unohdin jo virallisen termin koko asialle siinä kaikessa humussa. Paljon treeniä ja tulevaisuudessa tiedossa esiintymisiä yms. Suuret Kiitokset Olhalle ja Marialle kaikesta :)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Rock the Pole:n kevätjuhla

Laitanpa tämän kutsun nyt tännekkin esille jos joku tätä lukee ja innostuu saapumaan paikalle

-------------------------------------------------------------------------------------------

Tervetuloa juhlimaan kanssamme kevätkauden päättymistä tänä sunnuntaina 8.6. :)

Kevätjuhla koko perheelle alkaa klo 16.00, isot ihmiset (yli 18-vuotiaat) juhlivat vielä klo 18.30 eteenpäin. Juhlapaikkana toimii ravintola Ahjo (hotelli Klaus K) Bulevardi 2/4. Ystäviä ja tuttavia saa kutsua paikalle pilvin pimein. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta aikuisten juhlaan ovella peritään narikkamaksu.

Osa oppilaistamme on valmistellut pieniä ohjelmanumeroita, lisää esityksiä toki mukaan mahtuu vielä. Mikäli haluat estraadille, ota yhteyttä Mariaan maria@rockthepole.fi . Tilassa on korkea tanko ja lava, esitysten jälkeen tanko on vapaassa käytössä.

Mikäli otat kuvia esityksistä, muistathan, ettei niiden julkaiseminen ilman esiintyjän lupaa ole sallittua!


Juhlan jälkeen olemme kesälomalla viikon verran ja tunnit jatkuvat taas 16.6., tervetuloa kesäkaudelle :)

Juhlahumuterveisin Maria ja Olha


Rock The Pole

Lapinlahdenkatu 25

info@rockthepole.fi

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


"Yllätys, yllätys" olen siellä itsekkin esiintymässä kunhan saadaan vielä esitys hiottua kohdilleen :)

tiistai 3. kesäkuuta 2008

TG45

Titaaniprinsessa saapui eilen vihdoin kotiovelleni, illalla Jessen kanssa pistettiin pystyyn. Aikaa vierähti tovi kun ensinnäkin säikähdin että olin saanut väärän pohjapalan ja joudun palauttamaan sen ja sitten vielä odottelemaan uutta oikeaa palaa mutta nimenomaan sen pohjan kuuluikin olla 50 mm ja b putkesta löysin sitten kappaleen joka yhdistää 50 mm pohjan ja 45 mm putket (olisi muuten varmasti tullut ruumiita jos näin ei olisi ollut). Kokoaminen oli aika helppoa mutta sen jälkeen alkoikin huvi kun yritti saada tangon mahdollisimman suoraan, pilkunviilaajat asialla, mikä tosin on ihan positiivista, eipä tule ainakaan tangosta banaania.

Tänään sitä sitten testailin enemmän, en panisi yhtään pahakseni jos tanko olisi ohuempi, kumma miten se parikin milliä tuntuu. Etenkin spinnyllä ominaisuudella tanko tuntuu todella liukkaalta ja paksulta. Varmasti alkuliukkaudella on vielä osansa asiassa.. toivottavasti se kuluisi pian pois. Jaloissa on kyllä tosin mieletön pito, hyvä etteivät pala kiinni. Paljon pitää vielä totutella tuohon, tähän asti on aina vain tanssinut jauhemaalatuilla tangoilla niin ei ihmekkään, että tämä uutukainen tuntuu niin erilaiselta.

Tässä kuitenkin nyt lyhyt pätkä hääräämistä spinnyllä, ihan perusjuttuja.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Jade!

Otsikossa mainittu liike opittu!


Välillä on tullut aina testattua ja pikaisesti valunut aina alas mutta tänään onnistui. Johtuiko lie siitä, että sisällä oli aivan mielettömän kuuma (julkisivuremppa = ikkunat muovitettu = ilma ei vaihdu) ja ihon ja tangon välinen kitka oli vähän turhankin hyvä, tosin käsissä ei juurikaan ollut pitoa, muutaman liikkeen pystyi aina kerralla tekemään ennenkuin piti taas pyyhettä haeskella.

Tässä tältä päivältä muuta treenausta, jade on toki sinne loppuun mahdutettu mutta ei ole kovin sulava, hetken sai miettiä, että mihinkä kädet pitikään laittaa..


Nyt voi taas rauhassa kerätä mustelmaa ja paloruhjeita pintaan kun juhlat ovat ohi (minusta tuli vihdoin viimein ylioppinut, muutaman vuoden viiveellä) ja totisesti tänään jo niitä aikaan sainkin, sen verran innoissani pistin menemään muutaman tauko päivän jälkeen. Pari versiota yo kuvia tulossa ja toiseen niistä ympättynä tanko, sen version postailen tänne sitten myöhemmin.

tiistai 27. toukokuuta 2008

Annukan ja Miian yhteistreenit 270508

Pidettiin tänään annukan kanssa yhteistreenit ja niiden lopuksi innostuttiin spinnailemaan yhdessä ja tehtiin myös pari staattista trikkiä, videolla kuvaa niistä.

aysha, jossa sain jalat vihdoin paaljon alemmas


skorpioni erilaisella otteella, tosi kauniisti sai tässä taivutettua jalkaa


brass monkey ilman käsiä



keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Parilta päivältä materiaalia

Toissapäivänä treenailin taas uudenlaista perhoskomboa ja opin samalla uuden liikkeen, jack knife:n (videolla heti perhosen jälkeen). Bow & arrow meni vähän päin mäntyjä kun ajatuksissani työnsin yläkroppaani eteenpäin, enkä taakse mutta nooo meneehän se noinkin..



Tällä videolla pidän hirmuisesti tuosta kopterista kaksosiin menosta, sen jälkeen loppu meneekin vähän plörinäksi. Käsi jumittuu jalan alle ja polvipitoon meno on työn ja tuskan takana.



Tänään uskalsin pitkästä aikaa leikkiä supermiestä kun selän hajoamisen johdosta ko. liike tuntui todella ilkeältä tehdä. Polvipidosta tein myös vaikeamman version eli polvipito jalat auki.



Työn alla nyt on death lay, yritin liikettä jo tänään mutta katonrajassa roikkuessani totesin, että enpä yritä viedä liikettä loppuun asti vaan odotan sunnuntaihin, että Jesse tulee kotiin ja voi pahimmassa tapauksessa napata minut kiinni jos meinaan rysähtää naamalleni, hieman turvallisempaa niin..
Tänään olisi vielä illalla burlesque tunti rtp:llä, kaipa sitä jaksaa vielä yhen tunnin tälle päivälle vetästä.

maanantai 19. toukokuuta 2008

Lu:n workshopeista materiaalia

Ihanainen Annukka oli jaksanut tehdä videopätkistä ja kuvista pienet koosteet ja suurimmaksi osaksi me kaksihan näissä koosteissa pyöritään, osuttiin selkeästi otolliseen kuvaus kohtaan..






Huomenna menen ostamaan jazztossut, lauantaina kun kävin etsimässä niin kokoni uupui. Kyllä se 34 kokokin jalkaan meni mutta taisi kuitenkin jäädä vähän liian pieneksi. Huomenna piruetista pitäisi sitten 35 kokoa löytyä.

Olen ihastunut The Coastersin Down in mexico biisiin, täytynee ottaa Annukasta mallia ja jossain vaiheessa tanssahdella tähän vähän.

Annukan oma blogi löytyy täältä

perjantai 16. toukokuuta 2008

Straight edge ja brass monkey

Kyllä, kyllä tänään opin straight edgen (suorakulman)! Nyt on taas todella hyvä tuntuma tuohon tankoon ja oppii paljon kaikkea uutta. Kun saa täysin vakaaksi tuon straight edgen voi alkaa opettelemaan straight edge splitia. Sain Tanjalta toissapäivänä Bobbin komboista pienen kuva koosteen joita on hauska aloittaa harjoittelemaan kun saan pyörivän x-poleni kotiin (kombot ovat tarkoitettu pyörivälle tangolle). Joitain juttuja tosin kokeilin keskiviikkona tuolla staattisella tangolla. Niissä riittää haastetta varmasti todella pitkäksi aikaa.. Komboista sai myös hyvää inspistä kehitellä omia liikesarjoja.

Suorakulma



Brass Monkey, oppinut tämän jo aikaa sitten mutta vasta nyt huomasin laittaa kuvan, hirmu hauska liike.

torstai 15. toukokuuta 2008

Komboja

Eilen tuntui olevan energiaa purettavana ja sain kuvattua foorumin leffahaasteen sekä treenailin paria erilaista komboa. Leffahaasteen lisään myöhemmin kunhan jaksan odotella videon latautumista.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Kengillä tanssimisesta

Siinä on sitten haastetta minulle. Eilen kirjaimellisesti kekkaloin korkokengillä epämääräisesti tangolla ja sen ympäristössä, ei ollut sitten lainkaan sulokasta tai kaunista. Haukkasin ehkä liian suuren palankin kun korkoa oli noin 11 senttiä joka silkkaan kävelyynkin jo on minulle se maksimi korkeus. Joissakin liikkeissä kengästä oli tosin hyötyäkin kuten esimerkiksi jatkettu perhonen tuntui äärimmäisen helpolta kun kantapäässä oli nahanpala antamassa pitoa. Muuten kyllä olivat lähinnä riesaksi minulle :) Mutta korkokengillä tanssiminen on kyllä ehdottomasti opettelemisen arvoinen asia. Saa jalkoihin samalla hieman pituutta. Ensi kerralla nöyrryn ja kaivan kaapista kengät jotka on varustettu hieman matalemmalla korolla ja aloitan niillä ja kun niillä sujuu voin vaihtaa hieman korkeampiin ja niin edelleen.

Jatkettu perhonen kengillä



Toiset uudet "kengät" joihin olen tehnyt tuttavuutta tanssiessa ovat kärkitossut baletissa. Olen todella positiivisesti yllättynyt, että minulla ei ole tuntien jälkeen ollut varpaat muussina tai verillä, silikoni pehmusteet siis toimivat todella hyvin ja tossunikin istuvat mitä täydellisimmin (niinkuin on toki tarkoituskin) mutta muutamat tytöistä ovat parin kärkitossu tunnin jälkeen huomanneet että kotelo osa tuntuu liian isolta tmv. Kärkitossuilla treenaaminen on mielettömän haastavaa mutta mukavaa ja samalla saa hemmetin hyvän pohjelihas treenin! :D Tankoa ja balettia tuskin tulen vielä pitkään aikaan yhdistelemään joten spinnejä tai kiipeämisiä kärkitossuilla ei tarvitse vielä miettiä, niistä tosin ei kyllä mitään pitoa tangolle edes saisi joten olisivat luultavasti vain haitaiksi perhosen kaltaisissa liikkeissä.



Tänään kävin pitkästä aikaa aamupäivällä myös rtp:llä Marian tek2 tunnilla, tehtiin tosi kivan oloista tekniikka-invertti sarjaa, pitää treenata sitä kotonakin.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Aysha!

Voi hemmetti oon tyytyväinen!


Ayshan kanssa oon jo hetken aikaa takonut päätä seinään ja tänään vihdoin sain sen pysymään! Kinttuja pitää vielä vähän saada laskettua alaspäin niin näyttää paremmalta, nyt vielä tuntui, että tasapaino katoaa heti jalkoja laskettaessa. Mutta eiköhän sekin treenaamalla onnistu.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Lippu nostettu

Viime aikoina olen treenaillut lippua ihan hyvin tuloksin, tässä paras saavutus tähän mennessä. Tulevaisuudessa tarkoitus saada alempikin jalka suoraksi.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Lu Nagatan wokshopit Rock the Polella

Ihana Lu Nagata Tokion tankotanssi studion Art Flown http://www.lupoledance.com/index_movie.html perustaja ja ohjaaja tuli pitämään meille kaksi 75 minuuttista workshoppia transitioista ja flowsta. "Kotiin viemisiä" sai paljon ja opin myös kaikkia uusia kivoja liike komboja joita pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan kunhan käsilihakset eivät huuda hoosiannaa kun yrittää kroppaa nostaa. Kahta koreografiaa joita harjoittelimme täytyy myös päästä kotona treenaamaan. Toivottavasti Lu saapuu Suomeen joskus uudelleenkin pitämään meille workshoppeja. Suuri kiitos kuuluu jälleen Tanjalle joka järjesti tämänkin tilaisuuden! Oli kyllä todella mahtavaa.

Viime viikolla ostin myös ensimmäiset kärkitossuni balettiin ja huomenna lähtee vihdoin viimein tilaukseen uusi tanko! Titaaninen 45 mm, x-pole! Pääsee sitten maistelemaan vauhdin hurmaa sen pyörivässä modessa. Noin kuukauden päästä alkaa myös jazzin alkeet sekä kesäksi olen varannut RTP:ltä tek3 + burl tunnit ja ajattelin jos ottaisi vielä spinni 2 tuntejakin, joissa varmasti oppisi uusia spinni komboja. Tanssia tiedossa siis kesälläkin :)

Innokkaat oppilaat ja Lu



Minä vauhdissa






Laitan workshopista vielä lisää kuvia kunhan saan niitä ihmisiltä joilla oli kamerat matkassa.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

270408


Super invertti parin päivän takaa, jalat katkeavat harmillisesti kesken, yritän myöhemmin saada parempaa kuvaa.
Aloitin tänään väkertämään rutiinia foorumin leffahaastetta varten, valitsin ehkä turhan pitkän biisin joten tekemistä riittää mutta onneksi on aikaa toukokuun loppuun, postailen sen sitten tännekkin kun valmistuu.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Spagaatti tangolla



Kyllä, tänään vihdoin kokeilin siirtää spagaatin tangolle ja ongelmitta meni jee ! Olen treenannut myös käsilläseisontaa tangolla, aikaisemmin huonolla menestyksellä mutta tänään tapahtui Tanjan vinkkien avulla edistystä. Aikaisemmin kädet ovat olleet siis liian kaukana tangosta. Vielä kiikastaa korvienkin välistä mutta tänään onnistuin jalan avulla saamaan käsiseisonnan aikaan. Pian varmasti uskallan tehdä tuon sulavastikin ilman jalka koukkailuja, hopefully.

Alkuun pari hapuilevaa yritystä ja kolmannessa jo toimintaa :D

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Yhteistreenit

Eilen pidettiin Annukan kanssa yhteistreenit ja oli todella hauskaa treenata yhdessä! Tuli treenattua paria uutta spinnicomboa yms. Illalle innostuin vielä treenaamaan sulavasti ja kauniisti liikkumista Tanjan videon antaessa inspistä. Tosin ei siitä mitään kovin kaunista tullut, todella jähmeää ja koomistakin välillä.. Mutta täytyyhän sitä jossain vaiheessa ottaa härkää sarvista, muuten huomaan muutaman vuoden päästä ettei vieläkään osaa. Videoa seuraa tulevaisuudessa, eilistä en kehtaa koko kansalle julkistaa kun sen verran kova itsekritiikki on :D

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Eilisistä treeneistä vielä

Eilen treenasin perhosiakin pitkästä aikaa. Aloitin kokonaan alusta, koska totesin, että taaksepäin aukeava on varmaan selälleni hieman mukavampi tehdä sekä näyttää mielestäni paremmalta. Kyllä vähän jännitti etten vain taas menisi koheltamaan jotain ja hajoittamaan tätä selkää uudestaan kun se niin tuskallisen hitaasti tuli kuntoon.
Joka tapauksessa tässä on tulos:

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Tämän päivän treenailuja


Polvipidosta on kyllä tullut yksi lempi liikkeistäni, treenailin sitä jameissa ja tänään "ilmasta" käsin tehtynä ja hyvin tuntui sujuvan.



Pole jamit 5.4.08

Lauantaina Rock the polella oli Tanjan järjestämät pole jamit ja minulla ainakin henk.koht. oli aivan mielettömän kivaa ja uskon, että muillakin paikalle saapuneilla oli! Suuri kiitos Tanjalle niiden järjestämisestä! Oli myös ihanaa tavata foorumin tanssijoita ja hauskaahan meillä oli :) Toivottavasti päästään taas pian jamittelemaan yhdessä.
Harmittaa vain kun unohdin kamerani kotiin mutta no jos niitä kuvia saisi joiltakin tahoilta tässä piakkoin niin voisi joitakin liittää tähän myöhemmin.

maanantai 31. maaliskuuta 2008

I did it!

Työn ja tuskan takana oli mutta tulihan se sieltä vihdoin!


Tämä pitäisi jossain vaiheessa yrittää vielä siirtää tangollekkin..

edit. lisätäänpä vielä yksi kuva tämän päivän treeneistä, nimeä liikkeelle en tiedä.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

190308

Tänäänkin oli mielettömän hyvät treenit, työn alla oli superman, lonkkapito sekä kaksosista skorpioniin vaihtaminen ilman käsiä.

Superman


Lonkkapito


Ja videota vielä kaksosesta-skorppariin jne.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Pistetään vielä samaan syssyyn kopterista videopätkä

edit. fan kickeistä pätkäkin vielä lisätty



Shoulder mount treeniä

Eilen sain ensimmäiset olkanostot tehtyä, hiottavaa toki riittää mutta alku on lupaava!




tiistai 11. maaliskuuta 2008

110308

Viikonloppuna opittua: knee hold
Melkosen kamala kuva, mutta hei annetaan olla. Parempaakaan kuvaa ei vielä saa, koska on jalat niin mehevillä mustelmilla, ettei kykene tuota pariin päivään uudestaan tekemään :D

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

200208

Kohta on oltu melki kaksiviikkoa pois tangolta, huomiseksi sain ajan selkäcenteriin fysioterapeutti/napropaatti/osteopaatille, toivottavasti olen astetta viisaampi huomenna. Työterveyshuollossa käyminen kun oli, noh ihan koomista suorastaan. Nyt uskon saavani ihan konkreettista apua.

Jos jotain hyviä puolia tästä pitää etsiä niin ompahan tullua oikeasti paneuduttua koulujuttuihin, kun niissä deadline on muutamanviikon päästä sekä oon kerennyt kehittelemään jonkinnäköistä rutiinia tangolle jota pitää heti ensitilassa päästä kokeilemaan, kunhan tulee kuntoon.

maanantai 11. helmikuuta 2008

Kiukutus

Muutama päivä tullut oltua taas tangolta pois, tällä kertaa selän kipuilun takia, luultavasti perhosten treenailusta johtuvaa. Mulla olis niin miljoona ideaa mitä pitäisi päästä kokeilemaan ja vain vaivoin kykenen hillitsemään itseni. Tuskallista suorastaan, mutta toisaalta en halua, että tästä mitään rasitusvammaa kehkeytyy..ellei jo peräti ole. Ice powerin voimalla oon viikonlopun kituuttanut ja tänään testaan mobilatia, parasta olla niin tehokasta kuin mainostetaan!

Venyttelyyn olen nämä "luppopäivät" sitten käyttänyt ja spagaatissa on tapahtunut sentäs hieman edistystä. Sen parissa jatketaan tänäänkin.

tiistai 5. helmikuuta 2008

Tämän päivän treenit

Helpotus, pääsin tangolle tänään! Butterflyta treenailin kovasti edelleen ja niiden välissä päähän pistona tein ensimmäisen figure headinkin. Supermania yritin myös pariinotteeseen, viimeisellä yrityksellä oltiin jo aika lähellä, sitä voisi alkaa treenailemaan butterflyn kaverina.

Figure head


Extended Butterfly jota pitää vielä hioa, mutta aika lähellä ollaan jo

Löysäilyä

Nyt on ollut muutaman päivän tauko kunnon treenaamisesta, viikonloppu oli silkkaa hulabaloota ja koulujutut veivät sunnuntai illan sekä eilisen ajan, kädet syyhyten odotan jo pääseväni tangon kimppuun.
Tänään yritän keretä riekkumaan tangolla edes tunnin ajan. Onneksi loppuviikosta on tiedossa vähän rauhallisempaa, eikä tarvitse olla nenä kiinni kirjassa kokoaikaa. Huomenna on myös varattuna tunti pitkästä aikaa Rock the poleen, ihan loistavaa, en malttaisi odottaa!

torstai 31. tammikuuta 2008

Perhosista

Eilen treenailin about pelkkiä perhosia ja nyt kyllä huomaa ettei oikea ranne siitä pitänyt. Mutta edistystä tapahtui! Oikean asennon saaminen ei ole enää kaukana. Perhosten treenailun välissä kokeilin kuitenkin brass monkeyta ja kas se onnistui ensiyrityksellä sekä invertoin ensikertaa tangolta seisonnasta basic inverttiin ja kokeilin "katossa kävelyä". Ihan veikeän oloista.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Uudet tavoitteet

Asetin itselleni uudet tavoitteeni tankoilussa:
1) butterfly
2) extended butterfly
3) fan kick
4) koreografian luominen! (ja tähän ei ole tarkoitusta kuluttaa puolta vuotta, vaan mahd. lähiaikoina saada jotain aikaan)

Ja tietenkin tavoitteet sisältää jo opittujen liikkeiden hiomista, etenkin scorpio sitä ainakin vielä vaatii. Sekä mun pitänee alkaa tekemään vatsalihasliikkeitä hieman säännöllisemmin, jotta saan itteni vielä joku päivä ylös shoulder mountilla.

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Iltatreenit

Tänään oli tarkoitus tehdä jotain tanssillisempaa tankoilua, mutta no se unohtui sitten kun pääsi lämmittelyjen jälkeen tosi toimiin..
Lähinnä spinnejä sisältyi tänään treeneihin koska ahkeran geminin ja scorpion treenaamisen jäljiltä jalat on aikamoisilla mustelmilla ja yksinkertaisesti tekee liian kipeää tehdä ko. liikkeitä. Pitäisi käydä hakemassa trombosolia apteekista jos se hieman vauhdittaisi mustelmien pois lähtöä. Kipeytyneistä koivista huolimatta piti pariin otteeseen yrittää extended butterflyta, ei ollut kovin menestyksekästä, mutta eiköhän sekin loksahda paikalleen kun j
aksaa jauhaa.

Jaa kuvia taas:





Yhdenkäden spinnejä + muita perusjuttuja



Tänään päätin myös alkaa säästämään titaanista 45mm x-polea varten, haluan pyörivän tangon! Hmh.

lauantai 26. tammikuuta 2008

Illan saldo:

Scorpio


Vapaana olevaa jalkaa kun saa vielä hieman alemmaksi niin hyvä tulee.

Kohta onkin aika asettaa itselleen jälleen uudet tavoitteet, kun alkaa olla vanhat saavutettu. Väärinpäin roikkuminen ei tunnu enää laisinkaan oudolta, luulin, että tottumiseen menisi kauemmin.

Vielä geministä videopätkää

perjantai 25. tammikuuta 2008

Oon mielettömän tyytyväinen eilisiin treeneihin, pari juttua loksahti kohdalleen ja geminikin lähti sujumaan paremmin. Tässä kuvia eiliseltä.

Gemini


Invertied thigh hold


Cross knee release

torstai 24. tammikuuta 2008

Alkutaival

Parin muun neidon esimerkkiä seuraten, päätin minäkin pistää pystyyn oman treeniblogin, jotta voin postailla tänne enemmän ja vähemmän video / kuvamateriaalia harjoittelusta, sekä toivottavasti nähdä jotain kehityksen suuntaista tapahtuvan.

Tankoon pääsin käsiksi fyysisesti joulukuun lopulla -07 vaikkakin jo muutaman vuoden ajan olin toivonut lajin rantautuvan Suomeen ja toive toteutui rock the pole studion avatessa ovensa. Heti ensimmäisten tuntien jälkeen lähti oma tanko tilaukseen. Tällä hetkellä mennään eteenpäin kotiharjoittelulla, mutta toivottavasti pian pääseen taas tunneillekkin mukaan.
Jännittyneenä tietenkin odotin mitä esimerkiksi äitini tuumaa uudesta harrastuksestani, koska monilla on paljon ennakkoluuloja tätä lajia kohtaan, mutta minua odotti postitiivinen yllätys: äiti innostui ja halusi myös päästä kokeilemaan :D Mielestäni aivan loistavaa huomata, että oma äiti on avarakatseinen (vaikka tiesinhän minä sen jo etukäteen) .

Enimmäkseen olen treenaillut erilaisia spinnejä ja nyt pikkuhiljaa olen alkanut työstämään geminiä sekä scorpionia ja ensimmäisen järkevän näköisen geminin sain tehtyä eilen. Siitä seuraa kuvaa, kunhan se alkaa tuntumaan hieman varmemmalta.

Pari videota spinneistä muutaman päivän takaa: